Miksi juuri minä?

Rintasyöpädiagnoosiin asti harrastin elämässäni psykologista todennäköisyyslaskentaa: en minä voi sairastua vakavasti, koska olen jäänyt nuorena leskeksi. Ihan järkeenkäypää - vaikka ei millään tavalla tietenkään tieteellisesti vakuuttavaa.

Sairastuinpa sitten kuitenkin. Mutta vähän olen kyllä ihmetellyt, että kuinka se saattoikin osua kohdalle. Sain lapset nuorena, imetin pitkään, en ole ylipainoinen, suvussa ei ole rintasyöpää, elän suhteellisen terveellisesti ja kemikaalialtistukseni on varmasti keskivertonaista pienempi. 

Mutta eihän elämäänsä voi ennustaa, eikä keskiarvo ole sama kuin minun elämäni. (No ei toden totta ole!) Keskustelin rintasyövästä ystäväni kanssa, ja hän mainitsi, että on huolestunut siitä, että on ollut tietokonetomografiassa. Siinä vaiheessa vasta välähti, että olenhan minäkin ollut. Kolme kertaa. Kahden vuoden aikana. Ei se ainakaan syöpäriskiä madaltanut. 

Mutta en minä siltikään jaksa juurikaan miettiä, miksi. Tässä elämässä olen jo huomannut, että aina ei vastauksia vaan anneta. Suuntaan eteenpäin, selviytyminen on tärkeintä.