Omituista, miten sama(t) lääk(k)e(et) voi aiheuttaa eri kerroilla niin erilaisia oireita. Tällä kertaa akneni oli ihan normaalin rajoissa, limakalvot eivät vaivanneet erityisesti, mutta jalkoja on särkenyt niin, että juoksemiseni on ollut kovin säälittävää. Nyt kaikki oireet alkavat olla ohi, joten hurraa seuraaville kolmelle päivälle, jotka voin elää melko lailla normaalia elämää! On kyllä kovasti jännää nähdä, mitä se CEF mulle tekee - mutta toivotaan, ettei mitään kummempaa.
Lukeminen jatkuu. Yöpöydällä on vino pino rintasyöpäaiheista kirjallisuutta. Niina Revon teos Arpi kosketti minua aivan erityisesti. Kyseessä on kokoelma erilaisia fragmentteja: runoja, tarinanpätkiä, ohikiitäviä ajatuksenkulkuja... Kirjan kuvat ovat Laura Malmivaaran kirjailijasta ottamia.
Minun mielestäni Arpi antaa rehellisen kuvan siitä, millaisia ajatuksia rintasyöpään sairastuneen päässä liikkuu. Päällimmäinen tunne ei todellakaan ole, että vitsi, kun tämä syöpä on tehnyt minusta paremman ihmisen. Kirjassaan Repo esimerkiksi ruotii ulkonäköön keskittyvää kulttuuria - ja paljastaa, että naisena olonsa tuntee kotoisaksi juuri siinä kulttuurissa, eikä se tunnu kivalta, kun sinne ei olekaan enää pääsyä hiuksettomana ja tissittömänä ja kertakaikkisen sukupuolettomana. Myös parisuhde pääsee framille, eikä pelkästään sellaisena ihanana ja toimivana keskinäisenä tukemisena vaan myös sellaisena, kun toiseen pettyy kerta toisensa jälkeen.
Teräviä huomioita ja kaiken kiteyttävää huumoria, joka uppoaa varmaan myös syövättömiin naisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti